yhteiskunnan jäsen

 Nyt tuntuu, että elämässä on hirmuinen vauhti päällä. Oli pääsykokeet, joihin valmistauduin koko kevään. Olen kehittynyt paljon soittajana viimeisen vuoden aikana. Kalenterini tuntuu joka viikko täyttyvän, vaikka olen jo käytännössä kesälomalla. Nyt haluaisin vain uutta innostavaa ohjelmistoa, jota pääsisin aktiivisesti harjoittelemaan... ... ... ... Koska, kun pahin stressi ja kiire loppui jäi aikaa miettiä elämää. Miksi soitan? No, rakastan sitä. Olenko onnellinen? Niin, en ole onneton, olen vain keskittynyt juoksemaan paikasta toiseen, etten ole ehtinyt miettiä vastausta. Mutta ainakin aurinkoisena päivänä ystävien kanssa olen.

Olen onnistunut monissa asioissa, ja ollut todella onnekas. Se on pelottavaa, koska pelkään tottuvani siihen, ja sitten yhtäkkiä en osakaan käsitellä vastoinkäymistä. Pääsin poliisisoittokuntaan ihan kunnolliseksi työntekijäksi. Pitäisikö tässä yhtäkkiä aikuistua? Perustaa perhe ja hankkia lähiöstä rivitalo? Aikuisuus ei tunnu houkuttavalta, vaikka olenkin vuoden aikana aikuistunutkin paljon. Olen ennenkin ollut vastuullinen ja järkevä, mutta nyt aikuisuudesta on tullut henkisempää. Tottakai nauran edelleen omille tyhmille jutuilleni, mutta huomaan kulmakarvojeni rypistyvän useammin kuin ennen. Elämän huolet ja ongelmat ovatkin suurempia kuin ennen. En silti halua jäädä keinuttamaan itseäni pieneksi jääneeseen kehtoon, ja sulkea silmiäni huonoilta asioilta. Olen utelias, ja haluan tietää mitä elämä eteen tuo. Onneksi en ole kuitenkaan vielä oikeasti aikuinen, olen vain.

En pyri tällä symboliikkaan, vaan haluan vain näyttää miten mukava kesä on.