Täytyy kai myöntää, että terveellinen elämäni kaatui siihen, kun lisäsin normaaliin arkeen poliisisoittokunnan harjoitukset, joita oli parhaimmillaan kuusi tuntia päivässä. Seurauksena oli valtavat univelat, seitsemäntoista kiloa suklaata ja täydellinen urheilulakko. Kun keikat olivat ohi, olin valmis kaatumaan sänkyyni viikoksi. Päätin kuitenkin osallistua vielä konsabileisiin, ja päädyin nukkumaan kaverini lattialle kolmen muun ihmisen kanssa. (En tosin kadu pientä juhlimista ollenkaan, se oli mahtavaa.) Kun olin ollut poissa kotoa noin kolme päivää, raahauduin olohuoneen matolle. En silti päässyt vieläkään nukkumaan, sillä ystäväni oli päättänyt ystävänpäivän kunniaksi viettää porukalla aikaa. Kahvin voimalla päätin osallistua. Lopulta, kun emme keksineet muutakaan, heitimme kaverin pikkuveljen vanhojen jatkoille ja odotimme häntä jossain Sipoossa. Kuluttaessamme aikaa kävimme tutkailemassa Sipoon kirkkoja keskellä yötä, näyttämässä sydämiä valvontakameroille ja koimme talvisen ulkohuussin ilon.
Tästä on nyt jo muutama päivä ja voin kertoa nukkuneeni 12 tunnin yöunia ilman huonoa omatuntoa.
Elämä houkuttaa jo hiukan, ja haluan jopa tehdä jotain. Tänään siivosin ja laitoin ruokaa, huomenna olen ehkä jo valmis näkemään muita ihmisiä! Olen ajatellut katsoa Twin Peaksia ja lukea Anna Kareninaa. Saatan jopa pistäytyä Uudenmaan ulkopuolella. Koulun kalenterissa lukee tämän viikon kohdalla "urheiluloma", joten saatan jopa käydä lenkillä. Lomassa on se kiva juttu, että ei tarvitse oikeasti tehdä yhtään mitään!
 |
| Anssi Kela, poliiseja ja minä |
